Siviilihautajaiset

Hautajaiset ovat yhteisnimitys kokonaisuudelle, joka tavallisesti muodostuu saattohetkestä ja muistotilaisuudesta. Siviilihautajaisiin ei tarvitse sisällyttää mitään vain tavan vuoksi, vaan kaikki tapahtuu ihmisten itsensä ehdoilla. Siviilihautajaisissa ei ole pakollista kaavaa, vaan ne voidaan monin eri tavoin rakentaa heijastamaan vainajan persoonallisuutta ja sitä merkitystä, joka hänen elämällään on hänen läheisilleen ollut.

Usein hautajaiset järjestetään kaksiosaisina: ensin saattohetki kappelissa arkun äärellä ja heti sen jälkeen muistotilaisuus tarjoiluineen muualla. Uurnanlaskuun viikon tai parin kuluttua osallistuvat ehkä vain lähiomaiset. Toinen tapa on saattaa vainaja tuhkattavaksi lähimpien kesken ja viettää varsinaiset hautajaiset muistotilaisuuksineen vasta uurnan läsnäollessa.

Pidettiinpä saattohetki kappelissa, kotona, pitokartanossa, avomerellä tai vaikkapa omenapuun alla, siihen sisältyy yleensä musiikkia, puhe tai useitakin, kukkasia ja kynttilöitä sekä paljon tunnetta. Mitä henkilökohtaisempi ja lämpimämpi itse hautausseremonia on ollut, sen vähemmän paineita kohdistuu muistotilaisuuden ohjelman järjestämiseen.

Kappelissa pidettynä saattohetki noudattaa yleensä totunnaista muotoa myös rakenteeltaan. Tavallisin ja usein luontevin - mutta ei millään tavoin pakollinen - järjestys on nykyään:

  • alkusoitto (yleensä uruilla)
  • saattoväen kukkatervehdykset
  • musiikkikappale (instrumentaalimusiikkia tai yksin-, yhteis- tai kuorolaulua)
  • saattopuhe
  • musiikkikappale (ks. edellä)
  • loppusoitto (yleensä uruilla)

Jos taas tilaisuus pidetään muualla tai saattoväki kokoontuu vasta uurnanlaskuun, vaihtelua esiintyy enemmän.

Joillakin paikkakunnilla hautausmaan ja kappelin omistava seurakunta ei luovuta kappeliaan muihin kuin kirkollisiin hautajaisiin. Tällöin siviilihautajaisten saattohetki pidetään tavallisesti haudalla ja seremonia on olosuhteiden pakosta suunniteltava lyhyemmäksi. Usein musiikki ja pitemmät puheet esitetään vasta muistotilaisuudessa.

Päätöksenteko oli yksinkertaisempaa silloin, kun hautaus oli pakko toimittaa kirkollisen kaavan ja vainajan sosiaalisen statuksen mukaan. Moniarvoisessa yhteiskunnassa asiat eivät ole itsestään selviä. Miten toimitaan, jos vainaja oli uskonnoton, leski luterilainen, joku lapsista jehovan todistaja ja lähimmät ystävät muslimeja? Tarvitaan hautajaiset, joissa kunnioitetaan sekä vainajan ajatuksia että saattoväen oikeutta surra häntä ja ilmaista kaipauksensa omalla tavallaan. Tällainen ketään syrjimätön tilaisuus on mahdollista rakentaa vain ei-kirkollisesti, siviilitavalla. Siviiliseremonia ei kokonaan uskonnottomanakaan sulje pois muita katsomuksia, mutta siihen voidaan niin haluttaessa myös sisällyttää uskonnollisia aineksia.

Yksinkertaisinkin hautausseremonia koostuu useista elementeistä, joita meidän kulttuurissamme ovat tavallisesti kappelimiljöö symboleineen, kukin koristeltu arkku katafalkilla; saattoväen rooli (arvokas pukeutuminen, kukkienlasku, surun ilmaukset); tilaisuudessa esitetty musiikki sekä - viimeisenä vaan ei vähäisimpänä - saattopuhe. Ei ole yhdentekevää, millaisilla sanoilla yksi kokonainen ihmiselämä ja sen päättyminen kuitataan. Kannattaa vakavasti pohtia, kunnioittaako suunniteltu seremonia vainajaa - hänen elämäänsä, ihmisarvoaan ja itsemääräämisoikeuttaan - ja auttaako se niitä, jotka jäivät häntä kaipaamaan.

Lue lisää: pro-seremoniat.fi